Skip to content

Suomessa infraa rakennetaan, korjataan ja hoidetaan vuosittain lähes yhdeksällä miljardilla eurolla ja alalla työskentelee 45 000 ammattilaista. Uratarinoissa esitellään työntekijöitä ja alan monipuolisuutta. 

Emil Mäntylä, Mäntylä Yhtiöt, yrittäjä & johtaja

Miten Emil Mäntylä päätyi alalle? Jossain määrin polku alalle oli itsestään selvää. Mutkat kuuluivat tietenkin osaan matkaa, mutta sanoisi alalle päätymisen ja perheyhtiön jatkamisen olleen hänelle aina tavoite ja tahtotila. Mäntylä on koulutukseltaan KTM.

Kun puhutaan alan mahdollisuuksista, Mäntylä mainitsee mahdollisuuksien alalle suuntautuvan kannalta olevan erinomaiset. Töihin pääsee kiinni heti ja niitä myös riittää. Lisäksi monessa yrityksessä on mahdollista luoda pitkää uraa ja myös edetä oman tahtotilan mukaan. Toisin kuin ehkä stereotyyppisesti ajatellaan, Infra-alalle pääsee myös mukaan alati kehittyvälle toimialalle ja mukaan muutosprosessiin. Tulevaisuuden megatrendit ja suuntaukset vaikuttaa yhtä lailla meidän alallemme ja alan kehitys on tulevaisuudessa entistäkin vauhdikkaampaa.

Mäntylän mukaan parasta alassa on se, että työllä on valtava merkitys!  Ja tietenkin ihmiset ja erilaiset yritykset alalla. Alalle hakeutuu pääosin erittäin motivoitunutta ja hienoa väkeä. Lisäksi yritykset pienyrityksistä lukuisiin vanhoihin perheyhtiöihin ja alan jättiläisiin toimivat vahvasti yhteistyössä omalla kentällämme.

”Pidämme Suomen toiminnassa ja toimivana. ”

Mäntylän neuvo alaa harkitsevalle on ottamaan rohkeasti yhteyttä alan toimijoihin. Jos alasta ja mahdollisuuksista kaipaa lisää tietoa, kannustaa hän ottamaan matalalla kynnyksellä yhteyttä yrityksiin ja alalla toimiviin yrittäjiin! Ei muuta kuin rohkeasti mukaan, toteaa Mäntylä.